NUORISOSEURAT LOUNAIS-SUOMI

Nuorisoseuratoiminta on sitoutumatonta kulttuuriharrastustoimintaa, jonka harrastusaloja ovat mm. tanssi, musiikki, teatteri ja liikunta. Toimintaa järjestävät paikallisyhdistykset Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueilla. Nuorisoseurat Lounais-Suomen aluetoimisto toimii näiden kolmen maakunnan paikallisseurojen tukena ja järjestää harrastustoimintaa tukevia tapahtumia, koulutuksia ja muuta toimintaa.

Aluetoimistoa ylläpitää Suomen Nuorisoseurat ry. Nuorisoseurojen toimintaa ohjaa
Kolmivuotisohjelma 2022-2024 sekä Nuorisoseurat 2030 -strategia.

Toimintamme lähtökohtina ovat Nuorisoseurojen arvot: osallisuus, yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja moninaisuus. Nimensä mukaan toiminnan keskiössä ovat lapset ja nuoret, mutta toimintaa on tarjolla kaiken ikäisille. Kaikessa toiminnassamme noudatamme Turvallisemman tilan periaatteita.
Mukaan pääsevät kaikki!


AJANKOHTAISTA JUURI NYT


UUTISET


Marja-Liisa Rantala on palkittu Vuoden Hermanska -tunnustuksella lauantaina 13.4. valtakunnallisilla H-kiltapäivillä. Suomen Nuorisoseurat jakaa tunnustuksen


Hallitus suunnittelee historiallisia leikkauksia nuorisoalan rahoitukseen samalla, kun uutiset syntyvyyden romahtamisesta, nuorten lisääntyvästä pahoinvoinnista ja


Kaustisen Nuorisoseuran puheenjohtaja Ira Järvelä on palkittu Vuoden 2024 nuorisoseuralaisena. Vuoden nuorisoseuralaiseksi valitaan vapaaehtoinen, jonka